aluks meinasin etten kerro tänne tästä jutusta ollenkaa, mutta mun on pakko kirjottaa. Yhen mun parhaista kavereista isä kuoli ja mä en tajua miten mitenkää vois elämässä sattua sellasta. En aluks meinannu käsittää koko asiaa.
Tää mun kaveri tuli kattoo mua ja parii muuta tänään koululle. Me itkettiin siinä nelisteen varmaan 40 minuuttia ja monet kävi halaamaski. Yritettii me syödäkki mut mikää ei menny alas.Istuttii ruokalas vaikka meijän piti olla jo tunnilla, mut mä en ainakaa välittäny. Vitut jostai koulusta, ei se tuntunu tärkeeltä, eikä tunnu vieläkää.
Sitte se meijä kaveri lähti kotia, ja me halattii vielä ja se kuiskas et elämän pitää jatkua. Ruvettiin muiden kahen kans itkee viel enemmä. Mentiin sit kuitenki historian luokan eteen ja siinä vielä yks frendi liitty meidän seuraan, ku seki tunsi sen iskän ja tunnettiin me kolme muutaki.
Ei me loppujen lopuks saatu itteemme sinne tunnille, jäätiin vaa lattialle itkemään ja istuttiin koko tunti siinä vaan ja itkettiin. Jossai vaihees meijä luokanvalvoja tuli meidän kans siihen ja vei meidän liikuntasaliin ja jutteli meille. Se ajatteli et meijä olo paranis jos saatais auttaa niitä jotenki, sen meijä kaverin perhettä siis. Mä kirjotin runon isolle pahville ja kerättiin siihen terveisiä muilta kasiluokkalaisilta ja opettajilta. Ei me siinä vaihees enää itketty, ku tuntu nii hyvältä auttaa niitä ees jotenki ja osottaa et kyl me välitetää.
Halattiin kavereitten kans vielä koulun lopuks ja kaikkien ois tehny mieli itkee ja itkettiki, mut oltiin itketty jo monta tuntia, lopuks niitä kyyneliä ei vaan enää tullu. Kai ne oli loppu. p.s. sori Ella lainasin sun muistikorttii pariin kuvaan teillä ja se jäi mun kameraa jote laitoin pari kuvaa sieltäkki tähä..