kuljeta ja johda, tähtenä nyt hohda

Photobucket

riparilta palauduttiin toissapäivänä ja nyt on hirvee ikävä jo takasin. Kertoilen tässä nyt vähän riparista näin yleensä ja kuvat on vaan puhelimesta. Varsinaisia kuvaspämmejä on sitte tulossa myöhemmin (kiitos poikien, mun kamerassa oli riparin jälkeen yli 2000 kuvaa). Asun siis Alavudella, joka on reilu 120km päässä Vaasasta. Mun äiti on vaasalainen ja puolet on suvusta asuu Vaasassa, mun ihana mummu mukaan lukien. Vaasa on siis tosi tärkee paikka mulle ja se on aina ollu ku toinen koti. Mut on mm. kastettu Vaasassa. Siks tuntuki luontevalta, et käyn riparin Vaasassa yhdessä mun samanikäsen serkun kanssa (jonka kanssa mut kastettiinki yhtäaikaa).

Photobucket

Noh, siinä oli alussa tietysti haittapuolensa, ku en tuntenu yhtään ketään, muutaku Vilman, eli tän serkun. Pari ekaa päivää meni vähä jumittaessa, ja tuntu vaan siltä, et haluun tän äkkiä pois alta. Kyllä mä tutuistuinki jo aika hyvää vauhtia uusiin ihmisiin, varsinki meidän kämppikseen Anniin. Siitä tuli tosi nopeesti yli tärkee mulle, ja meillä oli tosi hauskaa kolmestaan. No päivät vieri siinä ja yhtäkkiä huomasin, että oli enää kaks kokonaista päivää jäljellä ja yks puolikas. Aika kulu tosi nopeeta, ja en käsitä mihin ne loppupäivät katos.

Photobucket

Meille kehitty maailman paras yhteishenki, vaikka alussa semmosesta ei ollu tietookaa. Sain tosi hyviä ystäviä paljonki ja uskalsin loppuajasta olla iha kenen tahansa seurassa sielä. En tiiä onko tää nyt hyvä vai huono, ku sain niin paljon ihania kavereita. Koska enhä mä tuu niitä näkee kauheesti tulevaisuudessa, mikäli jään Alavudelle asumaan. Ja jos muutan ysin jälkeen Vaasaan, niin ei sitä tiiä mimmosta sitte on. Muistaako kukaan toisiaan ? Ketkä on jääny Vaasaan asumaan ? Jos en ois saanu kauheesti frendei, mun ei tarvis miettiä iltasin, kuinka kovasti kaipaan niitä ihmisiä, jotka oon tuntenu kaheksan päivää, ja joista tuli sikanopeeta yksii mun elämän tärkeimpii ihmisiä ja joiden kanssa vietin ehkä sen parhaan 8 päivää mun elämästä. Oisko sitte helpompaa, jos riparilla oiski ollu tylsää ? Oisko helpompaa sanoo sunnuntaina hyvästi ? Toivottavasti ei tuu lopulliset hyvästit.

Photobucket
.
Tähän vähän juttua rippikoulun siitä pääsanomasta. Eli kristinuskosta, Jumalasta, Jeesuksesta jne. En oo ikinä uskonu millään tavoin Jumalaan, vaikka oonki käyny seurakunnan päiväkerhoissa ja pyhäkoulussa. Ei meijän perheessä oo koskaa erityisemmin uskottu. Mä oon pikemminki halveksinu uskovaisia. Nauranu vähän sille, kuinka kaikki toitottaa jostain Jeesuksesta. Jostain Jeesuksesta, niinpä niin, yks ainoo ihminen ja seurauksena maailman suurin uskonto. Kuinka se vois olla vaan jotain täysin merkityksetöntä ? Ripari pisti mut aattelee, pohtii kuinka pinnallinen maailma on ja kuinka ei arvosteta tarpeeks elämää ittessään ja sitä mitä ittellä jo on. Toivon että aikuistuin paljon ja en enää ois niin lapsellinen. Toivon, että osaan arvostaa kristinuskoa tästedes paljon paremmin. Toivon, että osaan tulevaisuudessa ihailla ja arvostaa uskovaisia. Ja tällä hetkelle voin samaistua täydellisesti Robert Langdoniin kirjassa Enkelit ja Demonit.
Robert Langdon: My mind tells me I will never understand God. Mieleni kertoo minulle, etten tule koskaan ymmärtämään Jumalaa.
Camerlengo: And your heart ? Entä sydämesi ?
Robert Langdon: Tells me I am not meant to. Faith is a gift that I am yet to receive. Kertoo ettei niin ole tarkoitettu. Usko on lahja, jota en ole vielä saanut.
.
Photobucket
.
Tulee ikävä meidän legendaarisia ja naurettavia Simoo ja Teuvo maanteiden kuningasta. Johanna nuoriso-ohjaajaa tulee kans ikävä, sen sulosta ääntä ja sen naurua. Ja meidän rippipappi oli maailman hauskin, vaikka oliki jo yli kuuskymppinen mies, mut siltä kyllä läppä lensi ja se nauro meidän pervoille jutuille. Isosia ja apusia tulee niin kova ikävä. Teidän juttunne ja teijän ihana omistautuminen meidän hauskuuttamiseks oli niin vallottavaa, että toivon melkein viettäväni koko elämäni teijän kanssa riparilla.
.
Photobucket

Eniten tulee tietysti ikävä leiriläisiä, jotka oli tosi kiinnostuneita musta ja mun kotikaupungista. Kaikki otti mut tosi hyvin vastaan, vaikka oonki aluks hieman ujo. Tulin juttuu oikeestaan kaikkien kanssa ja meillä oli tosi hauskaa. Fisheyestä tuli monien kaveri ja sen avulla saatiinki monet naurut. Pojat oli niin mielettömän hauskoja ja ihania, että mun vatsalihakset kouristelee vieläki kaikesta niille nauramisesta. Ja tottakai mun ihanat kämppikset ja naapurit, Vilma, Anni, Sanna, Emma ja Milla, joiden kanssa meillä oli hauskat ruokalajutut ja parhaat pelikorttipelit ja yksinkertasesti ihan hemmetin hauskaa !!!  Nähään kaikki sunnuntaina 
.

.
(kaikki biisit tässä postauksessa on ihania muistobiisejä, jotka soi leirillä miljoonaan otteeseen. Ei siitä sen enempää)
 

TANNIFLOATS | Copyright © 2012 | Powered by Blogger