Tänään heräsin tunnin pidempien yöunien jälkeen kun yleensä, koska sain raahattua itteni jo kymmeneltä nukkumaan. Olin myöhäs äikän tunnilta, mut mua ei haitannu. Kaks seuraavaa tuntia oli suunnistusta. Ja mä juoksin, juoksin, juoksin. Löydettiin kaikki rastit ja se tuntu hyvältä. Koska kukaa muu ei löytäny. Myöhästyin matikan tunnilta, mut mua ei haitannu. Myöhästyin yhteiskuntaopin tunnilta, mut mua ei haitannu. Kuuntelin parasta musiikkia välkästä toiseen ja kattelin maailman menoa. Jorasin mielessäni ja unohdin kaiken muun sillon tällön. Kävelin Marian kans kirjastoon ja mä luin kirjaa nimeltä ''Elämäni seinäruusuna.'' Hain mun siskon eskarista. Kävelin sen kans pari kilometriä Kunto Lutralle. Kuuntelin musiikkia ja kattelin mun ihanaa siskoo, joka kerto sen juttuja. Sisko meni jumppaan ja mä menin salille siks aikaa. Kaikki podarimiehet alkaa moikkailee mua, koska oon sielä nykyää niin usein. Ehkä jotain 3-4 kertaa viikossa. Ja se on kivaa. Koska se tuntuu hyvältä. Vuos takaperin halusin vaa näyttää hyvältä. No sitä en tee vieläkää. Mutta musta tuntuu salin jälkeen aina ihan parhaalta. Matkalla himaa, luin taas. Sit himas luin pari tuntia ja söin salaattii. Luin sen kirjan loppuun, vaik lainasin sen eile illalla. No oli se lyhytki, mut se oli niin mielenkiintonen ja erilaine. Mun on pakko ostaa se itelle. Ja siitä tulee
leffa, jossa näyttelee mun lempinäyttelijä, Logan Lerman, siks luin sen. Vaikka mun ehkä ois pitäny lukee sitä Sofi Oksasta, josta teen sen esitelmän. Kävin rantasaunassa ja kuvasin kuuta. Katoin salkkarit, joka on nykyään ehkä paras ohjelma. Ennen ne oli vaa joku must-watch-juttu. Mut nyt ootan koulussa jo illan salkkareita. Koska Lari ja Elias. Kuolen. Ja en diggaa yhtään alavutelaisii. Tulin yläkertaa suunnitelmis kattoo vähä jotai leffaa, mut pakkasinki vaa huomiset salikamat ja jäin kirjottaa tämmöstä tyhmää ja pitkää höpöhöpöö ja kuuntelee sitä samaa musiikkia kun koulussa. Mut juttu on vaan niin, että jokanen hetki on juhlaa, enkä tiedä mistä se johtuu. Mutta niin se vaan on. Charlie opetti.
“we accept the love we think we deserve.”
“So, this is my life. And I want you to know that I am both happy and sad and I'm still trying to figure out how that could be.”
“I think that if I ever have kids, and they are upset, I won't tell them that people are starving in China or anything like that because it wouldn't change the fact that they were upset. And even if somebody else has it much worse, that doesn't really change the fact that you have what you have.”
“And in that moment, I swear we were infinite.”
“Things change. And friends leave. Life doesn't stop for anybody.”
“It's just that I don't want to be somebody's crush. If somebody likes me, I want them to like the real me, not what they think I am. And I don't want them to carry it around inside. I want them to show me, so I can feel it too.”
“So, I guess we are who we are for alot of reasons. And maybe we'll never know most of them. But even if we don't have the power to choose where we come from, we can still choose where we go from there. We can still do things. And we can try to feel okay about them.”
“Enjoy it. Because it's happening.”
Ja minä todella olen tässä. Ja se riittää. Ja tällä hetkellä tunnen itseni äärettömäksi.