Viimeaikoina mä en oo tienny yhtään mitä kirjottaa tänne. Mun elämässä ei tunnu tapahtuvan mitään mainitsemisen arvosta, mutta samaan aikaan tapahtuu koko ajan kaikkea - ja siks vasta tuntuukin etten ehdi edes kirjoittaa tänne mitään. Mun ja varmaan monen muunkin valokuvaus into laskee syksyn kauniiden värejen kadotessa ja rehellisesti sanottuna mua ei kiinnota pätkän vertaa lähteä tonne ulos mutaan ja harmaaseen säähän ottamaan ainuttakaan kuvaa. Kuvausideat pyörii jatkuvasti mun päässä, mutta koska muotokuvaus on se joka mua kiinnostaa eniten ja koska mulla ei oo oikeestaan muita malleja kuin tuo pikkusisko (joka on toiminut mallina kyllästymiseen saakka jo...) niin koko touhu vaan yksinkertaisesti jää. Enkä mä haluais niin.
Mua ahdistaa myös jotenkin se, että tiedän että tosi monet mun suvusta, entisitä koululaisista ja muista saman kaupungin asukeista, sekä jopa opettajista lukee tätä. Mä mietin jatkuvasti mitä voin tänne kirjottaa ja mitä en ja kuka tätä lukee ja kenelle se mahdollisesti kertoo tästä. Vaikkei mun blogi todellakaan ole mikään överi suosittu, jonka jokanen vastaantulija tietäis, niin kaikista ahdistavinta onkin just se, että ne sun lähimmät ihmiset ja ehkä vihamieheskin käy täälä lukemassa ja katsomassa mitä mä rustailen. Tiedän, että pitäis vaan pitää juttu semmoena kun itse haluaa ja olla täysin oma itsensä bloggaillessaan, mutta jotkut asiat tekee siitä vähän vaikeeta. Enkä mä tänne väkisin halua kirjottaa mitään wnb-syvällistä, joka ei oo oikeesti mua. Siks oonkin jättänyt yksinkertaisesti kirjottamatta mitään henkilökohtaista, koska en halua esiintyä kenään muuna kuin ittenäni.
Jos nyt palataan siihen, kuinka musta tuntuu että mulla on aivan liikaa tekemistä. Ulkopuolisen silmin mä ehkä vaikutan siltä, että laiskottelen koko ajan vaan koneella enkä tee yhtään mitään elämälläni. Kai se onkin osittain totta, koska sillon kun musta tuntuu että koko elämä räjähtää mun käsiin niin mä vaan suljen kaiken ulkopuolelle, vetäydyn sängyn nurkkaan, laitan musiikin kuulokkeista täydelle teholle, jotta en kuule ympäröiviä ääniä ja avaan tumblr dashboardin tai youtuben, tai useimmiten Wordin, jolla alan kirjoittaa. Yleensä nukahdan siihen samaan paikkaani ja aamulla tajuan että koko mun elämä meni taas ohi ja olisi pitänyt tehdä ainakin tuhat ja sata asiaa. Lähden kouluun ja sielä tehtävälistalleni lisätään vielä kauhea kasa läksyjä ja muita kouluhommia ja iltapäivällä taas pakenen todellisuutta kömpimällä sänkyni nurkkaan. Ainoa asia tällä hetkellä joka pitää mut selväjärkisenä kaikkien niiden pakollisten ja ahdistavien asioiden ja tietokoneella olon välillä on urheilu. Juokseminen, pyöräily ja salilla käynti säilyttää paikkansa mun jokapäiväisessä elämässä enkä varmasti jaksais päivääkään jossen tyhjäisi ajatuksiani treenaamalla.
En muista koska olisin viimmeksi oikeasti huokaissut helpotuksesta. Ehkä syysloman alussa mä hengähdin vähän, mutta koko loman mun takaraivossa jyskytti ajatus että mun pitäis tehdä jotain muuta kun olla kavereiden kanssa tai koneella. Mä en sinänsä stressaa asioita, stressaisinkin, muttakun ongelma on se että mä vain unohdan kaikki tärkeät ja pakolliset asiat enkä jaksa kantaa huolta niistä. Oletan vaan että kaikki järjestyy kyllä ja elämä rullaa eteenpäin vaikken tekisikään mitään. Niin se on tähänkin asti toiminut, mutta odotan sitä päivää kun mun tili näyttää nollaa, mulla ei oo töitä koska en oo jaksanut/muistanut hakea ja ainoa asia mitä mulla on on musiikki mun kuulokkeista, tietokone täynnä muokkaamattomia kuvia ja loppuun kirjoittamattomia novelleja, sekä suuret ajatukset ja unelmat. Se mitä mun nytkin pitäisi tehdä, on luonnollisesti läksyt (joita on oikeesti ihan törkeen paljon - lukio<3), hankkia sponsoreita Afrikan matkalle, kirjoittaa ja editoida muutama juttu koulun lehteen, sekä hoitaa muutamia muita henkilökohtasia juttuja. Ja haluaisin myös keretä lukemaan kirjoja ja katsomaan leffoja edes joskus, olla kavereiden kanssa, kuvata, kirjoittaa ja etenkin treenata, koska se on tällä hetkellä varmaan ainoa asia josta tulee hyvä olo sekä mielelle, että keholle. Mun ympärillä on hallitsematon kaaos ja haluaisin saada sen edes jollain tasolla hallituksi. Vaikka keväällä ja kesällä mua odottaa kaks maailman parasta asiaa, just nyt en voi muuta kun ajatella kuinka haluisin ottaa tuon ruotsin kirjan tosta pöydältä ja oikeesti näyttää että jaksan keskittyäkin johonkin - mutta en jaksa.
