'' Tulevaisuudessa toivon et saisin matkustella mahollisimman paljo. Haluun nähä joka kolkan maailmasta oli se sit kuinka ''ruma'' tahansa. Uskon et joka ikinen maa on kaunis omalla tavallaan ja jokasella ihmisellä maailmassa on tarina silmissä ja sekin on kauneutta. Haluisin käydä intian slummialueilla ja ottaa kauniita kuvia kauniista ihmisistä ja haluun kertoo niillä tarinaa. Antaisin köyhille rahaa jos saisin kuvata niitä, voi vitsi jos saisin sillä jonkun hymyilemään - oi. Mun unelma on myös käydä jossai Afrikassa kuvaamassa ja kattelemas ihmisiä. Ja auttamassa.'' - 08/03/2012
Kaks vuotta sitten kirjotin blogiini noin. Ja nyt mun unelmat on toteutumassa. Lento Sierra Leoneen, Afrikkaan lähtee huomenna aamulla kello 07.55. Mä en voi millään tasolla käsittää koko hommaa vieläkää, ja en tiiä tuunko koskaan käsittämäänkään. Oon elämässäni matkustanu ulkomaille niin vähän, että ylipäätään koko ulkomaille lähtö tuntuu niin jännältä, että saan tuskin nukuttua silmäystäkään tänään. Ja tää reissu tulee olemaan aivan erilainen kun mikään lomamatka. Oon oikeesti menossa eräänlaiselle hyväntekeväisyysmatkalle Afrikkaan. Oon toteuttamassa yhen mun kaikkienaikojen suurimmista unelmista.
En oo käsittääkseni koskaan kertonut koko juttua alusta asti, joten kerrotaanpa ihan perinpohjin miten oon päätynyt mukaan tähän, ettei kukaan oo ihan ulapalla. Kaikki alko siis siitä, että mun historian aka lempiaineeni opettaja kertoi meidän luokalle alkusyksyllä ihan ohimennen suunnitteilla olevasta projektimatkasta Sierra Leoneen, Afrikkaan. Höristin innoissani korviani, ja tää opettaja kertoikin sitten mulle, että voisin tulla kuuntelemaan projektin esittelyä, vaikka koko homma oli suunnattu senioreille ja abeille. Seuraavaks istuskelin kymmenien muiden oppilaiden keskellä ainoana junnuna kuuntelemassa suunnitelmaa keväällä järjestettävästä matkasta. Olin järjettömän katkera siitä, että matka oli suunnattu mua vanhemmille, koska kyseessä on kuitenki aika one-time-opportunity, eikä samanlaista matkaa tuskin järjestetä tulevaisuudessa. Jotenkin kuitenkin tällä mun historian opettajalla ja toisella matkaan lähtevällä opettajalla meni ohi, että olin väärän ikänen hakemaan, joten mullekkin jaettiin oikeestaan vahingossa hakemuslomake. Sitten mä kirjotin hakemuksen matkalle, ilman minkäänlaista uskomusta että voisin jollain ilveellä päästä. Viikon päästä sain Wilmassa viestin tältä hissan opelta, missä ilmotettiin että mut oli valittu mukaan matkalle. Muistan sen hetken niin elävästi kun tuijotin vaan mun koneen näyttöä suu auki. Sitten aloin itkemään onnesta ja soitin heti äitille.
Jotain mä kai kirjotin siihen hakemukseeni oikein, koska lyskasta valittiin mukaan viisi opiskelijaa ja hakijoita oli kuitenkin aika huomattava määrä. Toiset viisi opiskelijaa valittiin Vasa gymnasiumista, eli ruotsinkielisestä lukiosta. Kaks meistä kymmenestä lopetti leikin kesken, joten matkassa meitä on nyt kaheksan + kaksi opettajaa, toinen suomen- ja toinen ruotsinkielinen. Syksystä lähtien ollaan ryhmänä painettu duunia, että saadaan kerättyä sekä rahotus koulunkäyntiin kymmenelle sierraleonelaiselle nuorelle, että varoja omiin matkakuluihin. Meillä on hyvä porukka, vaikka ei 100% ymmärretäkkään kielellisesti toisiamme, mutta tää matka varmasti tulee avartaa vähän kielipäätä siinäkin suhteessa. Ite matkasta en osaa sanoo vielä mitään. En tiiä yhtään mitä odotan siltä, tiedän vaan että siitä tulee yks mun elämäni suurimmista kokemuksista. Saatte sitte kuulla matkakertomuksia kyllästymiseen asti kun palaan Suomeen. Matkan aikana saatte muutaman ajotetun postin. Ja ainiin, reissu kestää kymmenen päivää! Seriously, en jaksa odottaa huomista!!! Oon niin innoissani ja kiitollinen tästä koko mahdollisuudesta, että räjähdän varmaan pian. Oon ihan hemmetin kiitollinen siitä, että a) mulla oli hissaa heti ekassa jaksossa syksyllä b) kuuntelin ahkerasti tunnilla ( c) tulin Vaasaan lukioon) - koska muuten en ois millään junnuna edes kuullut koko projektista tarpeeks ajoissa. Asdfg, en löydä sanoja!!! Just nyt musta vaan tuntuu, että oon maailman onnekkain ihminen.
