our third day in London

Kolmantena päivänä kamera vissiin nukkui laukussa, koska kuvia on tosi vähän. Aamulla herättiin taas aikasin, että päästiin Primarkkiin heti kun se aukes. Muuten sielä tulis kuolema, ja tuli silti vaikka mentiin heti aamusta. Jos joku ei vielä tiedä mikä on Primark, niin mä valasen vähä: kuvittele isoin vaatekauppa jossa oot käyny ja kerro se neljällä. Sitte kuvittele _kaikki hienoimmat vaatteet joista oot ikinä haaveillu ja lisää siihen joukko niitä vaatteita joista sadat muut ihmiset on haaveillu (+ lapset ja miehet ja vähä sisustusosastoo). Sitte muutat niiden vaatteiden hinnan vähintää puolet halvemmaks ku voisit ikinä vaa kuvitella halvan vaatteen hinnaks. Ja sit kuvittelet Lontoon asukas ja turisti määrän ja kaikki jotka on kuullu Primarkista. Kaikki samaan kauppaan. = totaalinen kaaos. Primarkissa seikkailtiin muutama tunti, jonka jälkee metroiltii Camben Towniin ja syömään. Syötiin taas jossain pubissa, jossa oli kuulemma Camben Townin parasta fish&chipsiä. En tiedä siitä, koska söin salaattia, mutta söpöimmät tarjoilija pojat sielä ainaki oli ja mahtavinta oli se, että ku jouduttiin odottaa niin kauan nii nää tarjoilijat roudas uutta kierrosta juomia pöytää ja lopuks vielä kaakaot.



Camben Townin puurtavan ja rahaa syöneen shoppailureissun jälkee metroiltii King's Crossin juna-asemalle ottamaan muutama kuva tämmösen ihanuuden kanssa:



Välillä palattiin taas hotellille vaihtamaan vaatteita ja semmosta ja sitte lähettiin bussilla Hard Rock Cafe:seen. Hard Rock Cafe -shopissa sitte tehtiin ostoksia ja pääsin yhteiskuvaan iki-ihanan Steven Tylerin kanssa, olisinki päässy, mut kävihä toi noinki. Näin sentää Richie Samboran kitaran ! Maria pyys muute huomauttamaan, että mulla on näissä kuvissa sen Queen-fanipaita päällä :-)

Hard Rock Cafe:n jälkee lähettii metrolla kohti hotellia, Sainsbury's:in jälkeen tietysti. Piti hakee vähä keksejä ja kaikkia muita herkkuja. Ja koska kello oli tässä vaiheessa vasta yheksän illalla, ja kaikkien jalat oli ihan kuolleita kolmesta päivästä ja shoppailusta ja rahat lopussa eikä oikee ollu mitää erikoisempaa tekemistä, me alettiin kattoo leffaa Love Actually. Se on siis ihan brittiläinen leffa, tosi ihana semmonen. Mulla on ittelläni se dvd:llä, mut oli aika mukava kattoo ilman tekstitystä. Siinä sitte mässäiltiin ja nautittiin ihanasta brittiaksentista vielä hotellin puolellaki ja nukahdettiin tajuamatta, että huominen ois viimenen kokonainen päivä Lontoossa.