so long to all my friends

Eilen oli viimenen koulupäivät silleen kun epävirallisesti ajattelee. Sitä on kolme vuotta oottanu ja oottanu että yläaste loppuis ja loppujen lopuks sen tajus vasta sillon eilen, viimesellä tunnilla. Ei sillonkaa kunnolla, mut silleen vähän. Saatiin vikalla tunnilla vaan jutella luokassa ilman opettajaa ja mä vajosin jo alkutunnista pulpetille ja en voinu sille mitään, että kyyneleet tulvi ulos mun silmistä. Vaikka meidän luokassa ei aina oo ollu mikään parhaista parhain yhteishenki, niin toi viimenen tunti luokan kesken kyllä todisti että meillä oikeesti on ollu ihan helvetin hauskaa toistemme kanssa ja meillä on hyviä muistoja enemmän ku uskotaankaa. Tunnilta poispäästyäni halailin kaiffareita ja vajosin vaan maahan istumaan ja itkemään polvia vasten. Mulla tulee niin ikävä joka ikistä meidän luokkalaista ja tottakai muitakin ysejä ja tietty Alavudelle jääviä kaseja ja seiskoja ja kaikkia! Opettajiaki totta kai vähän ;)

Tänään oli vaan ihan tyhjä olo koko kevätjuhlan ja todistustenjako tilaisuuden. En oikeestaan itkeny yhtään ja nyt ei tunnu oikeen miltään. Auringonpaisteki loppu ja alko sataan vettä, eikä sen pahemmin tunnu lomalta muutenkaa. Muistuttaa lähinnä normaalia viikonloppua ja maanantaina taas sitte kouluun? Joo, ei. Seuraavan kerran meen kouluun, mikäli kaikki hyvin menee, 15. elokuuta ja ihan eri kaupungissa. Jännittävää ja pelottavaa. 

Todistuksesta sen verran, että jäi viiden sadasosan päähän priimus-stipendistä, eli koko ysiluokan parhaasta keskiarvosta. Mulla oli siis 19:sta numerosta 12 kymppiä ja 7 ysiä, priimuksella yks kymppi enemmän, hah. Onnea vaan Evelle, ansaittet kyllä sen! Tottakai ittellekin priimus-stipendin summa kelvannut, mut en ois tosiaankaa ansainnu sitä pystiä. En oikeen voi sanoo että yläaste käyty kunnialla läpi kun - vaikka ette ehkä usko - panostus koulujuttuihin on ollu vähän liiankin vaatimaton. Stipendi tuli kyllä kotiin toisiks parhaasta keskiarvosta ja mun yllätykseks myös äidinkielestä. Oon ihan mahottoman tyytyväinen mun todistukseen, varsinki kaikkiin niihin aineisiin joista sain kympin tajuamatta ainuttakaan asiaa tunnilla. Esim fysiikka, mitä helvettiä? Mua oikeen naurattaa että saan noin paljo kymppejä kun ainoot mistä voisin ne ansaita on ehkä englanti ja kuvis. Mut mitäpä tässä liian korkeesta keskiarvosta murehtimaan! Oon vaan niin hiton ilonen että mulla ei oo menny hyvää aikaa kokeisiin lukemiseen saatikaa läksyjen tekoon ja toikkari näyttää siltä että mä tekisin läksyjä joka ilta niska limassa. Haha.

DSC_0114DSC_0140 DSC_0242-horz DSC_0055DSC_0142 389671_526760690694563_1147934592_n-horz DSC_0154 DSC_0094-horz DSC_0014 DSC_0116DSC_0026-horz DSC_0238

Ei muutaku _helvetin hyvää kesää kaikille!!
 

TANNIFLOATS | Copyright © 2012 | Powered by Blogger