Mä tiedän, että sielä ruudun takana on varmaan monia sellasia jotka naamapalmuttaa mulle tätä lukiessaan, mutta mä en häpee. En häpee tippaakaan. Mä oon loputtoman rakastunu One Directioniin.
En oikeesti edes muista mistä tää kaikki alko, mutta muistan sen että salailin sitä niin kauan. Mä muistan että oon dissannut koko bändin jokaselle vastaantulijalle ja yksinkertasesti valehdellu monille ihmisille, koska en kehdannu myöntää että yks tän hetken suosituimmista bändeistä, jossei suosituin, on mun lempibändi. Se oli sillon kun mä hoin koko ajan kuinka kaikki massa on paskaa ja en ikinä kuuntelis mitään mihin voidaan viitata sanalla massa. Tosiasiassa en ees vihaa mitään musiikkia. Arvostan kaikkea, vaikken kaikesta pidäkään henkilökohtasesti. Jostain syystä tää yhteiskunta vaan jostain haaroistaan kääntyy siihen kuinka on pakko olla niin hipsteri, että kaikki oikeestaan alkaa olla jo niin erilaisia että kaikki alkaa lopulta olla jo samanlaisia.
Noista ajoista tuntuu olevan tosi kauan, ja nyt ainoo asia mikä mua hävettää on se että oon ylipäätään hävennyt joskus. Ei sais piilottaa sitä mikä oikeesti tekee onnelliseksi. Monet varmaan muistaakin mun postauksen ''Mä tuun kaapista'', kun paljastin 'koko maailmalle' olevani directioner. Mulla on monia frendejä, jotka vieläkin kuuntelee salaa yksdeetä. Se on musta aika hassua, mutta ymmärrän tavallaan kyllä. Been there, done that. Nyt on kuitenki paljo iisimpää, kun ei tartte varoa puhumisiaan. (Jokseenkin en ole läheskään yhtä underground, cool, hipster, true rockkari... Wait, like I'd care!!!)
Pointti oli kuitenkin se, että eilen käytiin kattomassa mun ihanaisten ystävieni kanssa One Directionin This Is Us -leffa ensi-illassa. Se sai mut kyyneliin ensimmäisistä sekunneistaan lähtien. Mä oikeestaan itkin ja nauroin koko elokuvan, koska se oli vaan puhdasta täydellisyyttä. Mun teki mieli nousta seisomaan ja juosta ympäri leffasalia, koska mun sisällä oli järkyttävä emotions-overload. Se tunne kun ainoa asia mitä pystyt sanomaan on ASDFGHJKLÖÄ. Too much to handle. Kun sanat, kuvat, kyyneleet eikä naurukaan pysty kuvaamaan miltä tuntuu. Koko elokuvan ajan mä pidin mun tärisevää kättä kiinni ihanan Sannani kädessä ja yhessä Annin ja Gertan kanssa me laulettiin, itkettiin ja naurettiin. Se oli tunteita herättävin, kaunein ja hauskin elokuva ikinä. Se näytti niin niiltä.
Sitä elokuvaa kattoessa mä aloin oikeesti miettiä kuinka hienoo on olla mukana tässä. Kuinka mahtavaa on päästä elämään se aika, kun musiikin historiassa tapahtuu jotain niin suurta ja mullistavaa, mistä puhutaan varmaan monien kymmenien vuosien päästä. Oon aina haaveillu, että olisin eläny Beatlesin kulta-aikoina, kun beatlemania oli korkeimmillaan. Vaikka oon luvannu, että en koskaan vertaa Beatleseja One Directioniin (koska a. niitä ei voi verrata b. ei niitä voi verrata c. ei se vaan käy) niin kylmät väreet kyllä halkoo mun kehoa kun toistan pääni sisällä Simon Cowellin lausetta ''Edes Beatlesit eivät pystyneet tällaiseen suosioon näin pienessä ajassa.''
Ja niinkun Louis toivoi leffassa, niin toivon minäkin: Mä uskon ja toivon että One Direction tulee olemaan sellanen bändi, josta mä kerron iltasin mun omille lapsilleni. Kuinka ne viisi aivan tuikitavallista poikaa vain lauloi ja piti hauskaa. Ja ne vaan oli huonoja tanssijoita... Ja ehkä jonakin päivänä mun lapsenlapset on kateellisia mulle ja tulee kysymään multa ''Miltä tuntu elää sillon kun yks kaikkien aikojen menestyneimmistä bändeistä perustettiin ja eli kulta-aikojaan?'' Just niinkun mä oon kysyny mun mummulta.
Niin hullulta ja kreisin fanityttömäiseltä kun se kuulostaakin, nää jätkät on kirjaimellisesti pelastanu mun elämän. Päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen oon jo taukoamatta kuunnellut yksdeetä. Oli fiilis mikä tahansa, ne saa mun hymyn huulille pelkästään yhdellä biisillään. En osaa kuvailla mikä niissä on se mikä niistä tekee just niin yksinkertaisen täydellisen, mutta jotain niissä on, koska ne on valloittanu mun ja monien miljoonien muiden sydämen. Mä en voi muutakun toivoo pojille pitkää ja ihanaa uraa ja olla vaan niin hiton ylpeä kaikesta siitä mitä ne on sillä jo saavuttanu. Te ootte parasta ikinä.
Ja teille jotka pyörittelette silmiänne, mä lainaan vähän Zaynia.
It doesn't matter, 'cause it's a cool boyband.
