Mietin vaikka kuinka kauan, että kirjotanko mun elämäni parhaasta päivästä oikeen kunnolla ja pitkästi - kuvailenko tarkasti jokasen onnenkyyneleen ja kyynärpäätaklauksen jonka tein ja jonka uhriksi jouduin, kertoisinko ja jakaisinko rakkaimman muistoni yksityiskohtaisesti kaikille teille? Ja mä päätin että en. Mä en osaa, en pysty, en kykene. Sanat ei riitä. Ei vaan riitä, ja toivon että jollain tapaa ymmärrätte. Mulla on teille nää kuvat ja alla oleva video, mutta en osaa sanoa mitään. Keikan jälkeen mä vapisin päästä varpaisiin, en osannu lopettaa itkemistä, mua oksetti, vajosin monta kertaa polvilleni matkalla hotellille, mua pyörrytti ja mä vaan itkin ja itkin kunnes nukahdin - enkä oo koskaan ollu niin helvetin onnellinen.
fifty-five thousand people - ten hours of waiting - five guys - one direction.